Myydään venäjänspanieli narttu hyvään ja rakastavaan kotiin. Pentue syntyi 23.2.2024 Ojakkalassa, Vihdissä. Pentueessa yhteensä viisi pentua.
Pennut ovat syntyneet vahinkoastutuksen seurauksena. Vanhemmat ovat isä ja tytär. Tytär eli pentujen äiti, Sindi, oli vain 7kk ikäinen astumishetkellä. Sindi muutti meille 27.12.23, ja vahinko oli sattunut näin ollen muutamaa päivää aiemmin. Tästä ei ollut tietoa, kun vasta synnytysviikolla epäilyt heräsivät, kun vatsa kasvoi silmiin pistävästi ja pieniä potkuja tuntui vatsassa. Myös Sindin kasvattaja oli shokissa uutisesta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Sukusiitoksen vuoksi näitä koiria ei tule käyttää jalostukseen ja hinnassa on huomioitu kastrointi/sterilointikulut (n.500€).
Pentujen isä, Nord, on rekisteröity Kennelliittoon. Sindi vain ruokavirastoon.
Meidän Sindi hoiti pentujaan erinomaisesti ja synnytyskin sujui moitteettomasti. Pentujen ollessa viisiviikkoisia, Sindi kuitenkin sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen ja hänet jouduttiin haikein mielin päästämään tuskistaan. Hän ehti kuitenkin vierottaa pennut maidosta eikä pennut ole ikävöineet emäänsä.
Pennut ovat hyvin sosiaalistettuja. Näitä pentuja on todella kasvatettu lapsiperheessämme rakkaudella. Lisäksi meillä on kaksi kissaa. Pennut saavat olla kotona vapaana ja päivisin pääsevät aidatulle pihalle telmimään.
Toivomme, että nämä uuteen kotiin muuttavat pennut pääsisivät perheisiin, joissa lähes aina joku olisi kotona. Aikaisempi kokemus koirista on ehdoton plussa, mutta sitoutuneisuus koiran hoitoon sitäkin tärkeämpää.
Pennut tullaan terveystarkastamaan, rokottamaan, siruttamaan ja rekisteröimään Ruokavirastoon 12-viikkoisina. Näistä toimenpiteistä tietenkin kaikki tositteet pennun mukana uuteen kotiin. Pennut ovat madotettu 2vkon,4vkon ,6vkon ja 10vkon ikäisenä ja madotetaan vielä 12vkoisina. Luovutus 18.5.24 alkaen
Kerro millaiseen perheeseen olisitte pienokaisen ottamassa. Lisätietoja ja kuvia saa sähköpostitse tai whatsup.